hamalainen

2.11.1860 nro 44

Matkamuistelmia Anianpellolta
Joskus erottuamme kotimme tutuilta seuduilta, jättäin rakkaat omaisemme muutamia ikäwiä hetkiä wiettämään, sattuu eteemme yhtä ja toista, joka tuntemattomalle antaa jotakin ajattelemista. Milloin nostaa järkemme tutkimaan ja ihmettelemään luojan kaikkiwiisaita käsialoja; milloin taas surkuttelemaan tunnolla näkemään ihmisten sokeutta, wäärin käyttäissänsä sitä kutsumusta, minkä suuri luoja on meille antanut. Lokakuun 2:nen päiwänä nousimme erään ystäwäni kanssa tawallisiin ajorattaisiin; muutaman hetken kuljettuamme Lammin pitäjän läpitse, missä matkustajan silmään pistää alastomat kataja- ja lepikkömäet, jouduimme Ewon kankaalle, missä hawaitsimme työtselmiä, siellä äsken alkaneelta metsänwiljelysopistolta johdettuna. Mainittu maallemme kallisarwoinen opisto kyllä olisi ansainnut lähemmin silmäillä; mutta aika ei antanut tilaa tällä erällä. Täytyy minun kuitenkin ohimennessä wirkkaa mitä eräs talollinen (walituksella) sanoi: että, sitte kuin opiston rakennustyötä aikoiwat, on meillä ollut kyllin kaitsemista metsissämrne, saada niitä warkailta säilytetyksi. Tämä ei suinkaan tule opistolle kunniaksi; olipa opistolle ollut rehellisyytensä puolesta sowelias kysyä lupa- tahi myymä—oikeuskirjaa tainkaltaisilta metsän myyjiltä. Tämä täkseen; riennän takasin kertomukseen. Wähän matkaa kuljettuamme näkyi tien wieressä suuri pöydän muotoinen kiwi, josta paikkakuntalaiset kertoiwat että paimenet siitä olisi löytäneet suuren miekan ja ihmisen jäännöksiä (luita), wenäläis-sodan jätöksiä. Tästä seikasta on kiwi saanut nimen “miekkakiwi”. Näissä tarinoissa tulimme Auttosten kylään. Yön lewättyämme lähdimme taas edelleen Padasjoen kirkolle. Tämä wäli antaa matkaajalle tekemistä yhä nousewain ja laskewain kukkulainsa tähden, joita ne monilukuiset luikertelewat järwet ja lammit, jotka tällä wälillä alati wilahtelewat silmäin edessä, sanomattomasti lisääwät. Siinä saawat kädet tarkasti siwellä marhamintoja; silmiä tarwitsisi aina kahtaalla; jos tarkastaa hewoista, silloin wieriää taas monet ihanat silmä—alat selän takana, nauttimata niiden suloa; jos taas lainaa silmänsä niihin, olleen kentiesi luloilta (?) nieltynä. Muutoin saa matkustaja hawaita maawiljelyksen täällä wielä seisowan esi-isäimme kaawan mukaan; kaski-wiljelys näkyi täällä olewan (miten eräs Padasjokilainen sanoikin) miltei wälttämätöin, syystä että kiwiset maat (miten täällä yleiseen näkyy olewan) estää peltojen ja niittujen tarpeellisen suuruuden usiammalta; ehkä kuitenkin on ymmärrettäwä, että yksi hywin ruokittu lehmä wastaa kolmea kidutettua mutta jos niinkin olisi se näkyisi aiwan ahtaalta, niin parempi olisi aikanaan kuin myöhään heittää pois tuo raatelewa kaskenwiljelys; sillä metsäin loputtua peltoin kiwiltä puhdistaminen kuitenkin on wälttämätöin: wasta aika sitte niiden haukotella. Mitä sitte eteen, kuin metsät on syöty, maa poltettu ja tyhjä kukkaro jäljellä? Tää täkseen. Ilta käwi taas käsiin: Padasjoen (monia päiwiä todistawa) kirkko, sen ihanat seudut, tiellä tawatut ystäwät antoiwat meille täydet syyt aikaisempaan yösiaan. Kahden puolisilla pakinoilla, höyryäwän kahwi-kupin ääressä, kului ilta aiwan sujuwasti, siksi että uni (miltei tietämättämme) sulki silmämme. Yöseen lewättyämme antoi nousewa aurinko taas muistutuksen: aika kuluu! markkinoille, markkinoille! Nyt otimme taas tuttawiltamme rakkaat jäähywäiset; pian olimme tiellä Anianpeltoon; jo alkoikin näkyä mikä oli matkamme päämaali; karjaa ja hewoisia joutui eteemmne yhä enempi; miehiä ja waimoja käydä pötki tien molemmin puolin tuohikontit selässä ja tawallisessa markkina-pukimissa. Matkamme oli jo joutunut Kurhilan kestikiewariin. Wesijärwen sininen pinta kuwasti nyt oikialle; korkia wuoren harjanen wasemmalla puolella tarjousi meille tien wiittaajaksi tarkoitettuun paikkaan. Tänne päästyämme olisi meillä ollut paha pula kortteerista tahi suojasta, sillä kaikki huoneet, riihetkin oliwat jo tilatut; mutta onneksi tapasimme täällä erään tuttawamme Hämeestä, joka oli itsellensä tilannut pienen kammion melkein siiwottomassa paikassa; täällä saimme ilman mitään kuitenkin joksikin rauhallisen suojan, mainittu tuttawamme sanoi kahdelta wuorokaudelta maksawansa 3 ruplaa hyyryä. Se ei ollutkaan paljo; siinä näet sai lähes kaikkia muuta, paitsi puhtaus; huwitusta sait kyllä käwellessäs permannolla, joka antoi kylliksi heiskauksia, miltei wäliin hänestä lähtenyt soiton säweleitä, ehkei juuri mieltä liikuttawia; juoma-wettä saimme ihan paikalle kuin waan näki sen waiwan että kääntyä selälleen maata; se oli omassa mieli-wallassa, oikasi sitte permannolle tahi pangolle. Wettä satoi koko yön melkein yhtenään. Markkinapäiwä oli kuitenkin wähemmin sateinen; wäkeä oli hywin; tawallisia työ—hewosia myytiin sataan markkaan, maitowarsoja oli wähä kelwollisia, jonka wuoksi ne oliwatkin kalliita; hywiä nuoria hewosia ei näkynyt laisinkaan. Karjaa oli hywin, mutta kallista; 40:llä markalla ei lähtenyt monta raawasta; silakat maksoi 4 markka leiwiskä; kauppiaat (niinkuin aina) oliwat ulkoa tulleet; reppuryssiä liwerteli täällä niinkuin Hämeenlinnassakin usioissa tontissa; näkyy siksi että nämä mierolaiset wuosi wuodelta anastawat yhä waan enempi kauppa—siantoa maassamme. Mitäs onkaan hätänä kuin eräät Suomen kauppiaat muutamain ruplain tähden tie- ja kauppaoikeus—kirjoilla wakuuttawat heidän tawaransa aina Wenäjältä asti; se on häwitöintä. Mitä woin sanoa muutoin kansan käytöksistä täällä? Se on kuitenkin entuudestaan paljo siiwoutunut; sen suhteen ettei täällä näkynyt olewan muuta warjeluswäkeä paitsi silta- ja jahtiwoutia, joilla nimismies oli johtajana, kuitenkaan ei mitään erinomaista tapahtunut; enempi kuin mistään muusta oliwat nämät markkinat mainittawat kapakoitsemisesta; lukemata oman kyläläisiä, oli täällä usiampia ulkoa tulleita juomakauppioita. Heinolasta, Hämeenlinnasta sekä wielä Tampereeltakin; siihen lisäksi nuot monet nuotiokrouwit, joita höyrysi lähes kolmekymmentä; kaikilla näillä näkyi täysi lupa olewan myydä millä mitalla kukin tahtoi. Tässä oli suuri wäkitunko, joka teki tarkastuksen waikiaksi. Mutta jääkööt nyt markkinat kohuineen aika joutui taas lähdölle, odottajain ääni kaikui korwissamme, kaipauksen hytty sulatti rintamme, luwattu hetki lankesi sisään ja niin otimme jäähywäiset Anianpellon surkastuneelta kaupunkilta (?), toiwoen että kerran wielä nähdään ihanat sirenit kukoistawan Päijänteenkin rannikolla.

Matkamies.