Rullarata Vääksyn kannaksen yli

Kansallisarkistossa säilytetään Asikkalan pitäjänkarttaa 1800-luvulta. Kartan tekee mielenkiintoiseksi se, että siinä on peruspohjan päälle liimattu ne maankäytön muutokset, joita vuosien kuluessa on tapahtunut. Vääksyn kannaksella näkyy hahmotelma Anianpellon kaupungiksi, jota ei koskaan toteutettu.
osakartta
Vanhassa 1800-luvulta olevassa pitäjänkartassa näkyy sekä Anianpellon kaupunki että Päijänteeltä Vääksynharjulle johtava rullatie koneasemineen.



Asemakaavan viereen on liimattu palanen, johon on piirretty vuonna 1871 valmistunut Vesijärven kanava. Kolmannessa karttaan liimatussa palasessa kanavan länsipuolella on suora linja kannaksen yli ja sen vierellä harjun laella rakennus. Tämä on 1870-luvulla rakennettu ns. rullarata konehuoneineen.
Tasan 130 vuotta sitten tuo rata oli kuuma puheenaihe Asikkalassa. Kuntakokouskin kutsuttiin käsittelemään sitä vuoden 1876 viimeisenä päivänä eli uudenvuoden aattona. Tässä vaiheessa keskustelu loppui tosin hyvin lyhyeen, kuten kokouksen pöytäkirja kertoi:
august-fellman

Kapteeni August Fellman.

”Sittenkuin Asikkalan pitäjän jäsenet ensin myönsivät kokouksen olleen laillisessa ajassa kuulutetun ja asian olleen heille kuulutuksella ilmoitetun, ja sittenkuin kokouksen puheenjohdattaja oli suomentanut Kupernorin wiraston wälipäätöksen siitä 7 p. Lokakuuta 1876 koskeva Herra A. Fellmanin hakemusta saada rakentaa hirsi-wedin laitosta (rulla-tietä) Wesijärven-ja Päijäneen järwien wälille liki Wääksyn kanavata tätä pitäjätä, kysyi kokouksen puheenjohdattaja, kenen seurakunnan jäsenet tahtoiwat walita kirjallista selitystä antamaan tässä asiassa Kupernörin wirastolle. Asiata hetken mietittyä wastasiwat kokouksessa läsnä-oliat tähän kokouksen puheenjohdattajan kysymykseen, ettei he tällä kertaa taida mitään selitystä tässä asiassa antaa, syystä siitä että kaikki paperit, tätä asiata koskevata, owat kirjoitetut ruotsin kielellä, jota kieltä useamat tämän seurakunnan jäsenet ei ymmärrä, mutta kuitenkin walittiin Talollinen Juhan Fredrik Uotila, Kopsuon kylästä, näitä paperia Kupernörin wirastolle takasin antamaan, jolle siis sanotut paperit kokouksen puheenjohdattajalta nyt annettiin.
Muistiin pannaan tästä, että J. F. Uotila saa kruunun kassasta waiwoistansa rätingin jälkeen.”
Kuten pöytäkirja kertoi, kyse oli Vääksyn kannaksen yli rakennettavasta tukkienkuljetuslaitteesta. Mutta miksi sellainen rakennettiin, kun vieressä oli kanava Päijänteeltä Vesijärvelle? Parasta lienee aloittaa tämä tarina liikenneyhteyksien parantamisen vaikutuksista Suomen talouselämään.

vesija0308rven-kanava
Syksyllä 1868 valmistunut suunnitelma kanavasta Päijänteeltä Vesijärvelle.

Yhteys Päijänteeltä merelle


Päätös rautatien rakentamisesta Riihimäeltä Vesijärvelle ja kanavan kaivamisesta Vääksyn kannaksen läpi Päijänteeltä Vesijärvelle tehtiin vuoden 1867 valtiopäivillä. Radan rakentaminen aloitettiin keväällä 1868 ja rata valmistui 1. marraskuuta 1869. Vesijärven kanavan työt alkoivat 16. lokakuuta 1869.

lahden-sahan-tontti
Lahden höyrysahan tontti Vesijärven rannalla oli aivan Vesijärven rautatieaseman vieressä.

Loviisalainen kauppias Carl J. Unonius ja Ruotsin kansalainen kuninkaallinen sihteeri Hjalmar Cassel ymmärsivät uusien liikenneyhteyksien mahdollisuudet. Jo keväällä 1869 he vuokrasivat August Fellmanilta Vesijärven rannalta tontin perustettavaa höyrysahaa varten. Saha valmistui kesällä 1870 ja osa sen tarvitsemista tukeista uitettiin Vääksyn jokea vastavirtaan Päijänteeltä samalla kun odotettiin Vesijärven kanavan valmistumista.
Vuonna 1869 vahvistetun järjestyssäännön mukaan kanavissa ei saanut uittaa puutavaraa. Hjalmar Cassel kuitenkin neuvotteli taitavana liikemiehenä tielaitoksen ylihallitukselta luvan uittaa tukkeja Vesijärven kanavan läpi. Tukit piti kuitenkin kuoria ennen kanavaa ja kuljettaa ns. suomulautoissa – nykyään sanottaisiin nippu-uittona – kanavan läpi. Uitto ei saanut myöskään vahingoittaa kanavaa eikä häiritä laivaliikennettä.
Niinpä kun Vesijärven kanava avattiin virallisesti liikenteelle 3. päivänä elokuuta 1871, saapui siihen sen historian toiseksi sulutettavaksi koemielessä tehty 123 tukin nippulautta. Viranomaiset saivat muutaman päivän mietiskellä sulutusten onnistumista, sen jälkeen Lahden höyrysaha alkoi uittaa tukkinippujaan Päijänteeltä Vesijärvelle kiihtyvällä vauhdilla. Muutaman päivän päästä tuli yksi lautta, seuraavana jo neljä ja 12. elokuuta peräti 11 tukkilauttaa saman päivän aikana.
Jo tämän ensimmäisen kuukauden aikana kanavasta sulutettiin yhteensä 66 tukkilauttaa. Eipä ollut mikään ihme, että kertyneistä kanavamaksuista 60 prosenttia tuli uitosta.

Tukkihumaus toi ruuhkan

Viranomaisilla ei ollut mitään sanottavaa tätä uittoa vastaan. Lupa kokeiluun oli annettu vuoden 1872 loppuun. Tielaitoksen piiri-insinööri Robert Charpantier ehdotti kokeiluajan päätyttyä, että uittoa jatkettaisiin edelleen, koska siitä ei kanavalle tai sen liikenteelle ollut aiheutunut mitään haittaa. Kesällä 1872 Lahden saha oli lisäksi kuljettanut tukkeja tähän tarkoitukseen suunnitelluilla yksinkertaisilla proomuilla.
Proomujen rakenteesta ei ole tarkempaa tietoa, mutta ne olivat ilmeisesti jonkinlaisia kehikkoja, joiden sisään tukit uitettiin avoimista päistä. Piiri-insinöörin selostuksen perusteella tukkeja ei tällöin kuorittu. Senaatti antoi jatkoluvan uitolle keväällä 1873 entisin ehdoin.
Puutavarahintojen huima nousu, joka meillä aiheutti suuren tukkihumauksen, alkoi Saksan ja Ranskan välisen sodan myötä vuoden 1871 alussa. Uitto sekä sahaus nousivat ennätyslukemiin. August Fellman perusti Lahteen toisen sahan. Tämä Vesijärven höyrysaha eli uusi saha aloitti toimintansa vuonna 1874, jolloin tosin jo oli alkamassa ensimmäinen maailmanlaajuinen talouslama.
Vääksyn läpi tapahtuvassa uitossa tämä ei näkynyt. Kun vuonna 1874 kanavassa uitettiin 54 000 tukkia, määrä oli vuonna 1877 noussut yli sadantuhannen. Jo 50 000 tukin uittaminen merkitsi viittäsataa 100 tukin nippua, joten ei ole ihme, että uitto alkoi 1870-luvun lopulla häiritä kanavassa tapahtuvaa laivaliikennettä.

Sahat halusivat joustoa

Sahat halusivat nopeuttaa tukin kulkua. Niinpä Lahden saha ja Vesijärven saha anoivat vuonna 1876 yhdessä, että ne saisivat kuljettaa tukkinsa kanavan läpi kuorimattomana erikoisrakenteisissa proomuissa. Kuoriminen Päijänteen puolella oli sahauksen kannalta turhaa, se vain lisäsi kustannuksia ja hidasti raaka-aineen kuljetusta sahalle.
Senaatti antoikin tähän luvan, mutta yhdellä ehdolla. Kuljetusproomuissa piti ainakin etupää tukkia tiiviillä luukuilla, jotta vesi ei pääsisi huuhtelemaan puita ja irrottamaan niistä kuorta kanavan tukkeeksi.
Tämä oli se päätös, joka sai August Fellmanin elokuussa 1876 anomaan Hämeen lääninhallitukselta lupaa rullaradan rakentamiseen Vääksyn kannaksen yli. Radan avulla Vesijärven höyrysaha saisi kuljetettua tukkinsa Päijänteeltä Vesijärvelle laivojen häiritsemättä. Lisäksi säästyttäisiin tukkien kuorimiselta.
pispalan-rullarata

Vääksyn rullaradasta ei ole valokuvaa. Se oli kuitenkin samanlainen, joskin pienempi, kuin tämän Pispalan rullarata.

Idean rullarataan Fellman sai Tampereelta, missä oli osoittautunut mahdottomaksi saada lupaa tukkien uittamiseen Näsijärvestä Tammerkoskea pitkin Pyhäjärveen. Porin höyrysahayhtiön oli lopulta vedätettävä tukit hevosilla Pispalan harjun yli. Sen jälkeen, kun Isonsannan höyrysaha oli joutunut Wilhelm Rosenlewin johtoon, rakennettiin vuonna 1869 ensimmäinen rullarata. Sekin toimi aluksi hevosvoimalla, mutta vuonna 1874 otettiin käyttöön 12 hevosvoiman höyrykone, joka nosti tukit Pispalan harjulle. Sieltä ne liukuivat omalla painollaan Pyhäjärveen. Reposaaren höyrysahaosakeyhtiö rakensi Pispalan harjulle oman rullaratansa vuonna 1875 ja Pihlavan saha anoi vielä kolmatta vuonna 1887.
Vaikka lupakäsittely oli kesken, alkoivat rullaradan rakennustyöt Vääksyn kannaksella talvella 1877. Rata oli itseasiassa lähes valmis huhtikuussa, kun Asikkalan kuntakokous otti siihen kantaa 19. huhtikuuta 1877. Alkajaisiksi todettiin:
”... ehkä kunnalla ei ole mitään sitä vastaan, että sellainen, tukki kuletukselle hyödyllinen laitos kuntaan asetetaan, niin kunta ei kuitenkaan ole voinut tyynellä mielellä nähdä, että tämmöinen uusi, kunnan oikeuksia koskeva laitos, rakennetaan kunnan kysymätä, kunnan kuulemata. Tällainen rakennus koskis jo hellästi kunnan oikeuksia, jos se laitettaisiin sen erämaihin, mutta vielä asemmaksi se tulee, kuin se tehdään sellaiseen sydän kohtaan, kuin Vääksy on Asikkalan kunnassa, joka kapean niemen kautta eroittaa ne molemmat suuret vedet Päijäneestä ja Wesijärvestä ja jakaa kunnan kahteen osaan.”
Erityisen huolissaan kuntalaiset olivat itselleen mahdollisesti koituvista tienhoitorasituksista:
”Tätä nientä seuraa kaksi valta maantietä, jotka tosin ovat kruunun teitä, vaan ne ylläpidetään kuitenkin ainoastaan kunnan kustannuksella. Nyt mainittu ”rulla tie” halkaisee molemmat nämät tiet ja Sahayhtiö on katkaistuihin tie paikkoihin rakentanut kaksi puu siltaa. Jos jo tie itsestään on vaikea rasitus kunnalle, niin sillat ovat vielä kalliimmat. Koska kunta nyt ihan tarpeettomasti ja omaksi vahingoksensa on saanut kaksi suurta siltaa teillensä, joista hän ei tiedä kenenkä ne ovat ja kuka niistä tulee vastaamaan, niin kunta-kokous yhdistyi Talollisen Seppälän esitelmään, että kunta vaatis, jotta ne, jotka mainitut sillat ovat rakentaneet pitää, hyväin miesten määräyksen jälkeen, Läänin rahastoon panna talletettavaksi sen silloista arvatun hinnan.”
Näin siksi, että kuntalaiset epäilivät rullaradan joutuvat aikanaan toisiin käsiin – sahayhtiöillähän meni juuri tähän aikaan huonosti – eikä seuraaja kantaisi huolta siltojen kunnossapidosta.

Liikenneturvallisuus vaarantuisi

Oli kuntalaisilla muutakin huolenaihetta:
”Toinen kipeä kohta tässä asiassa, on se seikka, että itse höyry kone on asetettu niin likelle siltaa, että se välttämättömästi pelvittää hevosia ja tuleepi yleisen kulun, sekä esteeksi että erittäinkin vaaraksi. Sillä sillasta alaspäin on tie niin mutkainen ja viettävää maata, että hädin tuskin voipi pelästynyttä hevoista saada pysähtymään ennenkuin hän on sekä itsensä että ajajansa tehnyt onnettomaksi, tai ainaki vielä täyttä juoksua ryntää kanavan sillan yli, josta ajaja vetää 40 markka sakkoa.”

nopeusrajoitus
Tällaisen sakon oli Hämeen läänin kuvernööri määrännyt vuonna 1873, kun kanavan yli oli ajettu vauhdilla. Tietäähän se, että puusilta kumajaa komeasti hevosen kavioiden alla.


Kokousselostus jatkuu:
”Mutta jos kohta nämät onnettomuudet eivät useasti tapahtuisikaan, niin ne ovat sillan nykyisessä paikassa aina tarjona ja sen tähden kunta vaatii, että hänen yhteiseltä kirkko- ja maantieltänsä tämä vaara poistetaan, siten että silta muutetaan sopivampaan paikkaan ja ’rulla tien’ omistajan kustannuksella laitetaan sen kunnalta määräämät tiet, jotka sillan muuttamisen tähden ovat tarpeelliset.”
Kuntakokous valitsi erityisen asiamiehen laatimaan kuvernöörille valituskirjaa hankkeesta. Ennen kuin se saatiin valmiksi, tuli läänistä lopulta suomenkieliset asiapaperit, joita tutkittiin tarkasti 13. toukokuuta pidetyssä kuntakokouksessa. Nyt päätettiin edellisessä kokouksessa keskusteltuihin kohtiin lisätä vielä yksi:
”... että koska tämä hilaustie menee Kirkonkylän yhteisen karjalaitumen lävitse ja siis on alituinen vaara tarjona laitumella olevalla karjalle vahingoittaa itseänsä jäsenten ja hengen puolesta, vaatii kunta myös, että koko tie niin aidataan molemmin puolin, että tämä vaara poistuu, joka aitaus pitää myös hilaustien omistajilta täydessä voimassa pidettämään samoiten kuin sillatkin...”
Lopuksi kuntakokous päätti ”vielä suurimmassa nöyryydessä pyytää, että Herra Kupernööri kieltäisi tämän hilaustien avaamista ennenkuin ne kunnan oikeudessa päätetyt ehdot ovat tien omistavilta täytetyt.”
Olipa ne täytetty tai ei, kuvernööri myönsi kesäkuun 22. päivänä 1877 August Fellmanille oikeuden tukkien kuljetusradan käyttämiseen.

Käytössä parikymmentä vuotta

Rullarata johti Päijänteen rannalta ylös Vääksyn harjulle. Korkeimmalle kohdalle rakennettiin tiilestä konehuone nelikulmaisine savupiippuineen. Rakennuksen sisään sijoitettiin höyrykone, joka pyöritti tukkeja kuljettavia kettinkejä. Kun rannasta harjulle on 400 metrin matka, kettinkejä tarvittiin kunnioitettava määrä. Ne maksoivatkin enemmän kuin itse höyrykone.
Höyryn voimalla harjun laelle kiskotut tukit laskeutuivat painovoimalla rullia pitkin Vesijärven rantaan, missä ne koottiin lautaksi sahalle hinattavaksi. Juuri tässä alamäessä olivat ne kaksi siltaa, joista kuntakokouksessa oltiin huolestuneita, ensimmäinen nykyisellä Vääksyntiellä ja jälkimmäinen Padasjoentiellä. Tukit kulkivat näiden siltojen ali.

rillitie

Rullaradasta ovat muistona Rillitie ja Rullatie. Näkymä Vääksynharjulta Rillitietä alas Päijänteen suuntaan.

Siirtolaite pystyi kuljettamaan noin 300 järeää ja lähes tuhat pientä tukkia päivässä. Pieniä mahtui radalle kaksi tai kolme rinnakkain.
Tukkienkuljetusradan käytöstä ei ole säilynyt mitään tarkkaa tietoa. Muistitiedon mukaan laite toimi ensi alkuun kuutena tai seitsemänä vuonna peräkkäin. Sen jälkeen se oli pysähdyksissä muutaman vuoden. 
Rullaradalla oli vaikutuksensa Vääksyn kanavan liikenteeseen ja tuloihin. Kun kesällä 1877 kanavasta uitettiin yli 100 000 tukkia, niin kesällä 1878 niitä oli vain 20. Jos Fellman kuljetutti jo vuonna 1877 omat tukkinsa rullaradalla, nuo satatuhatta uitettua kuuluivat Lahden sahalle. 
Kesän 1878 uiton vähäisyyteen vaikutti ilmeisesti puutavara-alan uusi lama, ei niinkään rullarata. Lehtiuutinen toukokuuta 1878 kertoi, ettei Sörnäisten satamaan ollut tullut Lahden sahalta lankun lankkua ja Vesijärven sahaltakin vain muutama vaunulasti. Huonon ajan takia Vesijärven saha keskeytti toimintansa samassa kuussa. Lahden saha asetettiin konkurssiin vuoden 1879 lopulla.
Ei sahaus Lahdessa tähän loppunut. August Fellman osti Lahden sahan vuonna 1881 ja kehitti siitä aikanaan suuren puuteollisuuslaitoksen. Hän luopui myöhemmin Vesijärven sahasta, joka jatkoi uusien omistajien johtamana toimintaansa vuoteen 1896.
Rullarataa on ainakin vuonna 1885 käytetty ahkerasti. Silloin Lahden sahalla sahattiin 96 000 tukkia, kun Vesijärven kanavassa uitettiin samana kesänä vain 4 300 tukkia. Vesijärven kanava säilyi vielä vuoden 1890 kanavamaksuasetuksessakin ainoana kanavana, missä sai uittaa puutavaraa – tosin edelleenkin toistaiseksi ja vain ”kuorituita ja suomulautoiksi yhdistetyitä tukkeja”.
Viimeisen kerran rullarataa käytettiin tiettävästi kesällä 1898. Se purettiin vuonna 1905, jolloin myös teiden ali kulkeneet kaivannot luotiin umpeen. 


Lauri Muranen


Esitelmä Asikkalan Rotaryklubissa 4.1.2007