Oscar von Kræmerista ei tullut Päijänteen laivuria vaan Venäjän meriministeri

Syyskuun 10. päivänä on kulunut sata vuotta hauholaisyntyisen Oscar von Kræmerin kuolemasta. Hän on loistava esimerkki niistä suomalaisista, jota autonomian ajalla nousivat korkeaan asemaan Venäjän keisarikunnan armeijassa tai laivastossa, mutta säilyttivät silti rakkauden kotimaahansa ja pyrkivät puolustamaan suomalaisia sortokauden aikana.
Yhdeksänvuotiaana Pietarin kadettikouluun lähetetty Oscar von Kræmer kohosi lopulta amiraaliksi, meriministeriksi ja valtakunnaneuvoston jäseneksi. Aktiiviuransa aikana hän purjehti maapallon ympäri useita kertoja, vieraili Euroopan hoveissa, tapasi niin Japanin keisarin kuin Yhdysvaltain presidentin ja oli Nikolai II:n äidin leskikeisarinna Marian luotettu ystävä.
Johan Fredrik Oscar von Kræmer syntyi Hauholla 19. toukokuuta 1829 eversti Carl Johan von Kræmerin ja Ulrika Charlotta von Platenin runsaslapsiseen perheeseen. Etunimeksi vakiintui viimeisin, Oscar, mutta Venäjällä häntä kutsuttiin sikäläisen tavan mukaan Oscar Karlovitshiksi.
u_kraemer
Carl von Kræmer kuoli pian eläkkeelle asettauduttuaan 52-vuotiaana Oscarin ollessa vasta nelivuotias. Leskeksi päätyneelle Ulrikalle jäi hoidettavaksi kymmenen lasta, joista viimeisin syntyi vasta isän kuoleman jälkeen. Kaikkiaan Ulrika oli synnyttänyt 13 lasta, mutta kolme heistä oli kuollut ensimmäisellä ikävuodellaan.
Aikakauden tapaan Ulrika ei ollut huolissaan kuudesta tyttärestään – heidät kyllä aika kaupitsisi – vaan neljästä pojastaan. Vanhin oli tosin jo päässyt Haminan kadettikouluun ja suvun avulla kolmelle nuoremmallekin löytyi koulutuspaikat Venäjältä. Vanhin heistä, Robert, lähetettiin heti tie- ja vesirakennusinstituuttiin Pietariin. Nuorimmaisille, Brorille ja Oscarille, anottiin opiskelupaikkaa samassa kaupungissa olevaan Aleksanterin kadettikouluun. Sisäänpääsyä sinne jouduttiin odottamaan kolme vuotta. Opiskelun alkaessa vuonna 1837 oli Bror 11- ja Oscar 9-vuotias eikä kumpikaan osannut venäjää. Kolmen vuoden alkuopintojen jälkeen pojat siirtyivät merikadettikouluun.
Opiskelu vieraassa kaupungissa ja vieraalla kielellä oli tuonikäisille varmasti kovaa. Koti-ikäväkin vaivasi, eikä lomallakäynnistä tai äidin vierailusta Pietarissa ollut puhettakaan. Edes Brorin hautajaisiin – hän kuoli tuberkuloosiin jo vuonna 1845 – ei Ulrika-äiti päässyt. Venäjällä palvelevat isoveljet sentään riensivät 16-vuotiaan Oscarin tueksi tuona vaikeana hetkenä.

Haavoittuminen Krimin sodassa

Merikadettikoulusta Oscar von Kræmer valmistui vuonna 1846 viidenneksi parhaana, kurssilaisia oli sentään seitsemänkymmentä. Hän ehti purjehtia muutaman kesän Itämerellä, Pohjanmerellä ja Vienanmerellä ennen ylennystä luutnantiksi vuonna 1850.
Nuoren upseerin mieltä poltti haave nähdä kaukaisia paikkoja ja niin Kræmer anoi siirtoa Mustanmeren laivastoon. Tietämättään hän oli menossa lähiaikojen verisimmälle sotanäyttämölle, sillä vuoden 1853 alussa, jolloin hän matkasi kelirikkoisia teitä halki Venäjän, oli itämainen kysymys – Venäjän ja Turkin väliset suhteet – puhkeamassa sodaksi, joka sai nimen Krimin sota. Siinä pääosaa näyttelivät Venäjän ja Turkin lisäksi Englanti ja Ranska.
o_kraemer1
Rauhallinen risteily linjalaiva ”Kahdellatoista apostolilla” ei ollut nuoren Kræmerin mieleen. Hän anoi syksyllä 1853 siirtoa edelleen Kaukaasiassa eli Mustanmeren itärannalla toimivaan laivasto-osastoon, joka kuljetti joukkoja Kaukasukselle ja toimi niiden sivustaturvana. Räväkkä toiminta siellä osoittautui unettavaksi purjehtimiseksi pitkin rannikkovesiä. Myöhemmin syksyllä nuori luutnantti sai harmikseen kuulla, kuinka ”Kaksitoista apostolia” oli johtanut Sinopen meritaistelua, jossa venäläiset tuhosivat koko Turkin laivaston.
Sotatilanne muuttui, kun englantilaiset ja ranskalaiset saapuivat Mustallemerelle ja ryhtyivät piirittämään Sevastopolia. Meriväki marssitettiin maihin kaupunkia puolustamaan. Oscar von Kræmer sai komennettavakseen eteen työnnetyn linnakkeen, jossa hän haavoittui ensimmäisen kerran syksyllä 1854 ja toisen kerran varsin pahoin kymmen päivää kestäneessä pommituksessa huhtikuussa 1855. Hän oli silloin 25-vuotias.
Urheudestaan hän sai kunniamerkin. Lisäksi keisari Nikolai I korotti Oscar von Kræmerin osoittaman urheuden takia Ulrika-äidin eläkettä ja lupasi vielä, että Oscarin siskot saavat nauttia korotuksesta, jos heidän äitinsä kuolee.
Mikä merkillisintä, tämä tapahtui niin, että äidin eläkkeen korotus myönnettiin ennen kuin kunniamerkki haavoittuneelle pojalle. Kruunu piti huolen omistaan. Sevastopolin kaupunkilaiset muistivat sankariluutnanttia lahjoittamalla tälle tontin, jonka Kræmer puolestaan myöhemmin lahjoitti luterilaiselle seurakunnalle kirkon paikaksi.

Ei Päijänteelle vaan Kaukoitään

Kun Krimin sota riehui myös Suomen rannikolla, ryhdyttiin Päijänteelle rakentamaan höyrylaivaa Venäjän sotaväen kuljetustarpeisiin. Haavoistaan hitaasti toipuva Oscar von Kræmer komennettiin helmikuussa 1856 päälliköksi tälle ”Suomeksi” nimetylle alukselle, joka parhaillaan oli tekeillä Asikkalan Vähä-Äiniön telakalla.
Uuden pestin ottaminen ei kuitenkaan toipilaalta onnistunut. Kræmerin tilalle tuli Leopold Toppelius, hänkin Krimin sodassa – tosin Santahaminassa – kunnostautunut ja kunniamerkillä palkittu luutnantti. Niinpä kun Oscar von Kræmer kesäkuun 10. päivänä vuonna 1856 lähti laivalla Turusta kohti Saksan kylpylöitä, Leopold Toppelius suuntasi neljä päivää myöhemmin ”Suomen” neitsytmatkalleen kohti Jyväskylää.
Kræmerin ura suuntautui tästä lähtien väljemmille vesille. Tosin hän toipumisloman päätyttyä oli jonkin aikaa esikuntatehtävissä Kronstadtissa, mutta jo vuonna 1857 hän sai komennuksen laivalle, joka purjehti Mustallemerelle käyden monissa Välimeren satamissa.
Tämä oli vasta alkua. Seuraava komennus oli vanhimmaksi upseeriksi klipperille, jonka määränpää oli Kaukoitä. Purjehdus Kronstadtista Jaavalla sijaitsevaan Anjeriin kesti kaikkine pysähdyksineen yhdeksän kuukautta. Elettiin vuotta 1860, jolloin eurooppalainen imperialismi Aasiassa ja Afrikassa oli vasta heräämässä. Kræmer sai seurata englantilaisten ja ranskalaisten joukkojen hyökkäystä kohti Pekingiä, Kiinan pääkaupunkia ja tutustui Nagasakissa Japaniin, joka näin aikoihin asti oli ollut länsimaalaisilta tiukasti suljettu. Vasta kuusi vuotta aikaisemmin se oli avannut satamansa eurooppalaisille.
Venäjä oli niihin aikoihin vahvistamassa asemiaan Tyynenmeren rannoilla. Kræmer tapasi siellä ystävänsä suomalaisen meriluutnantin Leonard Jägerskjöldin, jonka ansioksi voidaan laskea Vladivostokin perustaminen. Tämä kaupunki kantoikin englantilaisissa merikorteissa pitkään Jägerskjöldin nimeä. Pari vuotta myöhemmin Jägerskjöld oli jo kapteeniluutnantti ja Suomessa tutkimassa Tampereen ja Hämeenlinnan välistä laivaväylää ja tarkastamassa Puolan kapinan aikana perustettua Suomen sisävesilaivastoa Vanajavedellä, Näsijärvellä ja Päijänteellä.

Kuninkaiden ja ruhtinaiden pöydissä

Kaukoidästä von Kræmer palasi takasin Eurooppaan Australian kautta kiertäen maapallon Kap Hornin ympäri. Matka oli kestänyt kaksi vuotta yhdeksän kuukautta.
Kesällä 1963 Oscar von Kræmer komennettiin laivoineen uudelle kaukopurjehdukselle. Venäläinen laivastovierailu Yhdysvaltoihin tehtiin keskellä Puolan kapinan synnyttämää sodanuhkaa. Itämeren laivojen purjehduksella Atlantille haluttiin estää se, mitä oli tapahtunut Krimin sodan aikana eli Venäjän laivaston saarto Suomenlahden pohjukkaan.
Kræmerille tämä vierailu merkitsi tutustumista maailman ensimmäisiin panssarilaivoihin, jotka oli otettu juuri käyttöön Yhdysvaltain sisällissodassa, sekä maan presidenttiin Abraham Lincolniin.

pireus

Paljon läheisemmäksi oli muodostumassa suhde oman imperiumin johtajiin, Venäjän keisariperheeseen. Kotiinpalattuaan Kræmer korotettiin toisen luokan kapteeniksi ja määrättiin kohta uuteen tehtävään Välimerellä. Tuberkuloosia sairastava suuriruhtinas Nikolai, Aleksanteri II:n vanhin poika ja kuununperijä, oli tulossa Nizzaan tervehtymään. Kræmer sai laivoinen kuljettaa häntä Välimeren kaupungista toiseen. Samalla hän tuli tutuksi monen Venäjän ylhäisön edustajan kanssa, sotalaivaa komentava kapteeni kun oli itseoikeutettu vieras lukuisilla juhlapäivällisillä. Hän tutustui tällöin myös Nikolain kihlattuun, Tanskan prinsessaan Dagmariin.
Kruununprinssi ei tervehtynyt vaan kuoli Nizzassa. Prinsessa Dagmar meni myöhemmin naimisiin Nikolain veljen Aleksanterin kanssa, josta sittemmin tuli keisari Aleksanteri III. Oscar von Kræmerin ja prinsessa Dagmarin, Venäjällä hänet tunnettiin keisarinna Mariana, Nizzassa luotu ystävyys sen sijaan säilyi vuosikymmenien ajan.
Keisariperheen jäsenten isäntänä toimiminen ei loppunut tähän Välimeren risteilyyn. Seuraavaksi Kræmer sai laivalleen suuriruhtinas Aleksein, Aleksanterin II:n pojista ikäjärjestyksessä neljännen, joka tuolloin vuonna 1866 oli 16-vuotias. Hänestä oli määrä kasvattaa meriupseeri, sillä perinteisesti yksi tsaarin veljistä toimi laivaston ylimpänä päällikkönä, suuramiraalina. Yhden kesän risteily ei riittänyt suuriruhtinaan kouluttamiseen meritavoille. Kræmer sai hänen laivansa kannelle kesä kesän jälkeen. Viimeinen matka tehtiin maapallon ympäri, ei sen takia, että suuriruhtinasta voitaisiin vielä kouluttaa – siinä oli jo toivo menetetty – vaan keisarin määräyksestä, jotta nuorukaisen näpit saataisiin edes hetkeksi pysymään irti hovinaisten hameenhelmoista.

kannella

Suuriruhtinaan seurueessa Kræmer koki mahtavan vastaanoton New Yorkin Broadwaylla. Risteilyä jatkettaessa hän tapasi Brasilian keisarin Dom Pedro II:n, Johoren maharadjan Intiassa, Japanin nuoren keisarin Mutsuhiton ja yhdistyneen Italian kuninkaan Viktor Emanuel II:n muista vähäisimmistä hallitsijoista ja ruhtinaista puhumattakaan. Paluumatkalla purjehdittiin läpi Suezin kanaalin, joka oli valmistunut vasta neljä vuotta aikaisemmin ja oli tuon aikakauden suurimpia saavutuksia.
Yhdellä suuriruhtinas Aleksein kanssa tehdyllä purjehduksella Oscar von Kræmerin komentama alus joutui haaksirikkoon Tanskan rannikolla, mutta tämäkään ei horjuttanut keisariperheen luottamusta häneen. Aleksanteri II nimittäin kumosi omakätisesti sotaoikeuden Kræmerille haaksirikosta langettaman arestirangaistuksen.
Kræmer on tuttu kävijä monissa Euroopan hoveissa. Erityisesti Oscar ja Sophie von Kræmer – avioliitto oli solmittu vuonna 1868 – ystävystyivät Kreikan kuningasparin kanssa. Tanskan prinssi Vilhelm oli valittu Kreikan kuninkaaksi Yrjö-nimellä vuonna 1863. Hänen puolisonaan oli Venäjän suuriruhtinas Konstantinin tytär Olga. Sophia von Kræmer pääsi silloin tällöin mukaan purjehdukselle, erityisesti silloin kun hänen miehensä toimi Turkin sodan aikaan laivasto-osaston komentajana Kreikan vesillä. Ateenassa heidät vihittiinkin.

Suomen puolesta puhuja

o_kraemer3
Kun saavuttiin 1880-luvulle, pitkät maailmanympäripurjehdukset saivat jäädä ja Kræmer purjehti enää kesäisin keisarin jahdeilla milloin Kööpenhaminaan, milloin Ahvenanmaan saaristoon. Hänelle oli varattuna vastuullisia tehtäviä Pietarissa. Tällöin hän oli arvoltaan jo kontra-amiraali ja toimi laivaston uudistuksia suunnittelevan komitean jäsenenä. Vuonna 1886 hänet nimitettiin keisarin kenraaliadjutantiksi ja pari vuotta myöhemmin laivaston pääesikunnan päälliköksi. Tästä asemasta käsin hän hoiti kahdeksan vuoden aikana yksitoista kertaa Venäjän meriministerin virkaa. Toimipa hän välillä myös Mustanmeren laivaston komentajana. Leskikeisarinna Maria lisäsi näihin tehtäviin vielä yhden kutsumalla Kræmerin Venäjän Punaisen Ristin puheenjohtajaksi.
Nikolai II kruunattiin keisariksi vuonna 1896. Kræmer nimitettiin kruunajaisten yhdeydessä Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi. Yksinvaltaisella Venäjällä valtakunnanneuvosto oli keisarin nimittämistä jäsenistä koottu korkein lainsäädäntöelin, joka voi esittää vain ehdotuksia ja suosituksia hallitsijalle. Samana vuonna tuli myös ylennys amiraaliksi.
Valtakunnanneuvostossa Oscar von Kræmer joutui puolustamaan suomalaisia sortokauden venäläistyttämispyrkimyksiä vastaan. Hänen keskustelunsa muiden neuvoston jäsenten kanssa vaikuttivat osaltaan siihen, että valtakunnanneuvosto hylkäsi äänestyksessä ylivoimaisella enemmistöllä vuonna 1901 esiinnostetun asevelvollisuusuudistuksen, jolla Suomen sotaväki oli määrä sulattaa venäläiseen. Toinen asia oli se, että keisari ei noudattanut neuvoston päätöstä, vaan määräsi asevelvollisuusuudistuksen, joka johti lopulta Suomen sotaväen lakkauttamiseen ensimmäisen sortokauden aikana.
Kræmer koetti ajaa Suomen asiaa myös leskikeisarinna Marian kautta, joka oli vannoutunut Suomen ystävä. Äidin sanalla ei kuitenkaan ollut enää mitään vaikutusta Nikolai II:n päätöksiin. Kræmerin keisari sentään otti ystävällisesti vastaan ja lupasi muistaa, mitä tämä oli sanonut suomalaisten puolesta. Tästä huolimatta Nikolai II myönsi kuukautta myöhemmin Bobrikoville diktatuurivaltuudet. Tämä tapahtui huhtikuussa 1903.
Kræmer luopui samana vuonna viimeisistäkin tehtävistään Pietarissa ja muutti Suomeen vanhuudenpäiviään viettämään. Kovin paljon niitä ei hänelle suotu, sillä hän kuoli syyskuun 10. päivänä 1904 Ruovedellä 75-vuotiaana.
Oscar von Kræmer palveli koko elämänsä ajan Venäjän kruunua kaikkiaan neljän keisarin alaisuudessa. Silti hän säilyi sieluaan myöten suomalaisena. Jopa poikansakin hän lähetti kouluun Helsinkiin, vaikka hänellä olisi asemansa perusteella ollut mahdollisuus saada tämä Pietarissa maan maineikkaimpiin opinahjoihin. Oman kouluaikansa kielivaikeuksia muistaen hän kuitenkin määräsi, että poika pantaisiin ruotsinkieliseen eikä suomenkieliseen kouluun, perheen kotikieli kun oli ruotsi.


Lauri Muranen



Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomissa 5.9.2004.