Aslak Laiti – aikansa kuuluisin asikkalalainen

Vääksyn kanava pysähdyttää kiireisenkin kulkijan ihailemaan paikan luonnonkauneutta ja katsomaan veneiden sulutusta. Tuskinpa kukaan paikalla viivähtävä tietää, että ensimmäinen kanavanhoitaja Aslak Laiti oli - kuten nimestäkin voi päätellä - lappalainen. Hän oli myös ensimmäinen valtion virkamieheksi päätynyt lappalainen ja sitäpaitsi 1800-luvun kuuluisin asikkalalainen, ainoa tuon ajan kuuluisuuksien elämänkerrastoon päässyt pitäjäläinen.
Jos Aslak Laiti olisi elänyt meidän aikanamme, hän olisi jokaviikkoinen vieras television haastatteluohjelmissa, uutisvuodoissa ja visailuissa. Kun hänestä kirjoitettiin usein 1800-luvun lehdissä, joille henkilöjutut olivat vieraita, ei ole vaikea arvata, millainen lööppien sankari ja naistenlehtien haastattelema kestojulkkis hän olisi tämän päivän mediassa.
Oman aikansa julkisuuden henkilöksi Aslak Laiti kohosi jo ennen Asikkalaan tuloaan. Tehtävässään Vääksyssä niin kuin myöhemmissäkin työpaikoissa muilla kanavilla hän oli tunnollinen virkamies. Juuri tuo tunnollisuus koituikin hänen kohtalokseen.

Poika, joka kaipasi lukutielle

aslak_laiti
Aslak Laiti syntyi vuonna 1837 Koadniljavrrissa Utsjoen varrella. Vielä nykyäänkin Utsjoen vanhat asukkaat muistavat Koadniljärven paikkana, jolla voidaan määritellä syrjäisyyden maailmanääri. Se oli siis todella kaukana ja hankalan matkan takana jopa Lapin mittapuun mukaan.
Isä Tavid ja äiti Anne koettivat opettaa Aslakia tavanomaisiin töihin, mutta kuten hän itse sanoi, hän ei koskaan saavuttanut sitä kätevyyttä kuin vanhemmat veljensä.
Niinpä hän päätyi paimeneksi, kunnes tuli aika mennä rippikouluun. Siellä hänen elämänsä sai kokonaan uuden suunnan.
Utsjoen kirkkoherra A. Andelin halusi opettaa lappalaislapsille kristinopin ja lukemisen lisäksi myös kirjoitusta. Muita halukkaita ei löytynyt kuin Aslak, joka menestyi kirkkoherran ohjauksessa niin hyvin, että pääsi 19-vuotiaana itse lasten opettajaksi.

Levoton veri vetää maailmalle

Kun Andelin vuoden 1859 lopulla muutti Utsjoelta Paltamon kirkkoherraksi, seurasi Aslak Laiti hänen mukanaan. Veri veti etelän ihmeitä katsomaan ja ensimmäinen löytyi jo Rovaniemeltä, jonka muutamat talot näyttivät Aslakin silmissä kuninkaanlinnalta.
Andelin halusi ohjata suojattinsa opin tielle ja lähetti tämän Kuopion opettajaseminaariin. Kesällä 1861 Laiti suorittikin tutkinnon, joka kelpuutti hänet opettajan virkaan Lapissa.
Kauan ei tämä työ häntä kiinnostanut. Toimittuaan kaksi ja puoli vuotta opettajana Utsjoella ja Inarissa, Laiti sanoi itsensä irti, elätti itsensä jonkin aikaa kirjurina, kunnes pääsi ylimääräiseksi kanslistiksi Oulun lääninhallitukseen.

Kultakentille ja sankariksi Pietariin

Elettiin vuotta 1870 ja suuren kultaryntäyksen aikaa. Ivalosta oli löydetty kultaa ja Lappiin vaelsi jos jonkinlaista onnenonkijaa. Oulun maaherra lähetti Inarin Lappiin oman komennuskuntansa järjestystä valvomaan. Tähän joukkoon komennettiin myös Aslak Laiti, olihan hänellä sekä paikallistuntemusta että saamen kieli hallussaan.
Tämän retken jälkeen Laiti oli taas tien päällä. Nyt hän suuntasi keisarikunnan pääkaupunkiin Pietariin - Helsingissä hän oli käynyt jo edellisenä vuonna. Pietarissa sattui tapaus, joka viimeistään nosti hänen nimensä kansan huulille.
Useimmat maamme niin ruotsin- kuin suomenkielisistä sanomalehdistämme julkaisivat tammikuussa 1871 uutisen, joka kertoi kuinka Aslak Laiti oli pelastanut jäihin pudonneen luistelijaneidon - vieläpä kreivittären tyttären - Nevajoesta.
Uutisessa sanotaan, että Laiti tunnetaan lappalaisena kirjailijana, ja sellainen hän olikin. Hän oli kääntänyt saameksi laskuopin sekä yhdessä kirkkoherra Andelinin kanssa Lutherin pienen postillan. Helsingin matkallaan hän myös oli ehtinyt tutustua saksalaiseen kansatieteilijään, joka puolestaan oli julkaissut kokoelman Laitin kertomia lappalaisia kansantarinoita.

Virkamieheksi Vääksyn kanavalle

Mies oli nyt 34-vuotias, joten levoton nuoruus oli syytä karistaa hartioilta. Lehtimiesystäviensä avulla ja ehkäpä pietarilaisen kreivittären yhteyksillä hän sai kesällä 1871 kanavankaitsijan viran juuri valmistunelta Vesijärven kanavalla.
Hänestä tuli asikkalalainen. Biografinen nimikirja, jossa Aslak Laitille on omistettu puoli sivua, ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1881. Laiti säilyi maamme merkkimiesten joukossa myös vuonna 1927 ilmestyneessä Kansallisessa elämäkerrastossa sekä vuonna 1955 ilmestyneessä Suomen elämäkerrastossa. Vasta uusimmasta, parhaillaan ilmestyvästä moniosaisesta Kansallisbiografiasta hänen on pudotettu kansakunnan kaapin päältä.
Asikkalasta käsin Aslak Laiti jatkoi matkailuaan ja uusien vaikutteiden etsintää. Talvisaikaan hän vieraili eri kaupungeissa ja teki joka vuosi matkan Helsinkiin.

kanavalla

Vääksyssä hän löysi itselleen aviopuolison, sisävesilaivuriksi haaksirikkojen kautta päätyneen valtamerikapteeni Josef Wahlgrenin tyttären Maria Olivian, jonka kanssa hänet vihittiin Raumalla tammikuussa 1883. Morsian oli 22-vuotias ja sulhanen 45, vaikka vihkijänä toiminut rovasti Edvard Borg merkitsikin pienikasvuisen ja sileäkasvoisen Laitin kirkonkirjoihin erehdyksessä 33-vuotiaaksi.
Avioliitto jäi lapsettomaksi.
Ei Laitin ura suinkaan Vääksyyn päättynyt. Vuonna 1887 hänet valittiin 21 hakijan joukosta Taipaleen ja Konnuksen kanavien hoitajaksi Leppävirralle ja keväällä 1895 Saimaan kanavan pääkasööriksi. Nämä valinnat merkitsivät myös nousua virkauralla, sillä Vesijärven kanava oli kolmanneksi vilkkain maamme kanavista, Taipale Varkaudessa toiseksi vilkkain ja Saimaan kanava ylivoimainen ykkönen.

Raskas työ vei elämänhalun

Arvid Järnefelt – niin maailmaa syleilevän tolstoilaisuuden kannattaja kuin olikin – katsoo kirjassaan ”Vanhempieni romaani” Aslak Laitia aikansa sivistyneistön tapaan ylhäältä nenänvarttaan pitkin korostaen tämän erikoisuuksia ja lappalaisia tapoja. Arvidin äiti, Elisabet Järnefelt, sen sijaan suhtautui Laitiin varauksettoman sydämellisesti ja oli Helsingistä käsin tämän kanssa kirjeenvaihdossakin.
Niin säntillisellä käsialalla kirjoitettuja ja täsmällisesti laskettuja kuin Laitin kanavatilitykset olivatkin, niiden teko kävi hermoille, kuten Arvid Järnefelt toteaa. Saimaan kanavan ensimmäisen kasöörin vastuunalainen paikka koitui heti ensimmäisenä vuonna Aslak Laitin kohtaloksi. Hän hirtti itsensä marraskuussa 1895. Vaatimattomuutta ja toisten ihmisten miellyttämisen haluako oli sekin, että Laiti livahti tätä varten piiloon matalaan kellariin, jossa polvetkin piti vetää koukkuun itsemurhan onnistumiseksi.
Syitä tekoon etsittiin niin raha-asioista kuin terveyden horjumisesta. Saimaan kanavan kassan todettiin olevan hyvässä kunnossa, sen sijaan pitkäaikainen kuumetauti oli johtanut masennukseen, varsinkin kun Laiti ei ollut saanut lupaa sairaslomaankaan.
Aslak Laiti ehti nähdä maata ja maailmaa huomattavasti enemmän kuin sen ajan keskiverto suomalainen. Hänestä kasvoi sivistynyt ja tietävä kansalainen, mutta syntyperänsä vuoksi hän erottautui joukosta, eikä saavuttanut sitä tasavertaisuutta, jota hän suomalaisena suomalaisten joukossa odotti.


Lauri Muranen



Kirjoitus on julkaistu alunperin Seutuviikossa toukokuussa 2004.