Piimäjuhlista Kanavapiimään

Vuonna 1895 maanviljelijät perustivat Asikkalan Hillilään ensimmäisen osakeyhtiömeijerin, joka toimi hevoskierrolla. Tätä ennen Asikkalassa meijerit olivat olleet yksityisluonteisia. Asikkalan Vääksyyn ensimmäinen osuustoiminnallisten aatteiden varaan perustettu meijeri rakennettiin v. 1901 kauniille paikalle aivan joen varteen. Meijeri oli vesiturbiinikäyttöinen.
Vuonna 1918 meijerin toiminta jouduttiin lopettamaan raaka-ainepulan johdosta, ja joulukuussa 1927 aloitti toimintansa Vääksyssä Länsi-Asikkalan Osuusmeijeri, jonka nimi muutettiin v. 1935 Asikkalan Osuusmeijeriksi. Sen tuotantoalue oli Asikkalan pitäjä ja Padasjoen pitäjän Maakesken kylä.

Kalkkisissa aloitti toimintansa v. 1929 Kalkkisten Osuusmeijeri, jonka toiminta-alue käsitti Kalkkisten ja Riihilahden kylät sekä osia Vähä-Pulkkilan ja Särkijärven kylistä. Myöhemmin maidonhankinta-alue käsitti edellisten lisäksi Mustjärven, Suivan ja Kuoppain kylät.

Urajärvellä toimi yksityisten omistama juustomeijeri vuosisadan alusta alkaen. Maisemallisesti näkyvälle paikalle mäen laelle rakennettiin v. 1930 Urajärven meijeri. Meijeri siirtyi liikemies Matti Lässämäeltä Oy Tuottajain Maidon omistukseen v. 1956, ja meijerin toiminta lopetettiin kymmenen vuotta myöhemmin, v. 1966.

Voidakseni antaa teille mahdollisimman oikeansuuntaisen kuvan Asikkalan maitotaloudesta ja sen kehityksestä 1950-1960 luvuilla, minne esitelmäni otsikko ”Piimäjuhlista Kanavapiimään” viittaa, lienee perusteltua tuoda esille joitakin tietoja koko maan elinkeinorakenteesta ja sen kehityksestä. Toisen maailmansodan jälkeinen elinkeinorakenteen muutos oli rajuin rakennemuutos Suomen yhteiskuntahistoriassa. Se oli myös nopeimpia koko Euroopan historiassa. Vuonna 1940 maa- ja metsätalous eli alkutuotanto
työllisti 64 %, 1970-luvun puolivälin jälkeen sen osuus oli 14 % ja tänä päivänä 4 %. Koko maassa palvelujen osuus on 69 % ja teollisuuden 25 %.

Koko maan elinkeinojakauma ei kuitenkaan kuvaa todellista tilannetta maaseutukunnissa. Asian havainnollistamiseksi olen valinnut Asikkalan vertailukohteeksi pirkanmaalaisen, valtatie 9:n varrella sijaitsevan Urjalan, entisen kotikuntani. Asikkalassa palvelujen osuus on 50,2 %, teollisuuden 34,0 % ja alkutuotannon 13,7 %. Urjalassa palvelujen osuus on 48,4 %, teollisuuden 36,3 % ja alkutuotannon 14,1 %.
Alkutuotannon osuus molemmissa kunnissa on lähes yhtä suuri, 10 % koko maan keskiarvoa suurempi. Urjalassa teollisia yrityksiä on enemmän, mikä näkyy runsaan kahden prosenttiyksikön erona.

Asikkalan palvelujen suurempi osuus selittynee pääosin sillä, että kunnan kokonaispinta-alasta runsas neljännes on vettä, ja rantaviivan pituus on 581 km. Kesäasuntoja Asikkalassa oli v. 2007 3.742 kpl, 9. eniten koko maassa.
Kesäkuukausina Asikkalan väkiluku vähintään kaksinkertaistuu, ja me kesäasukkaat olemme tärkeitä asiakkaita mökkikuntamme kauppiaille ja palveluntarjoajille. Asikkalan ulkopuolelta kesäasukkaita tulee kuntaan poikkeuksellisen paljon, 4. eniten koko maassa.
Urjalassa vesipinta-ala on vain 5,8 % kunnan kokonaispinta-alasta ja kesäasukkaita on luonnollisesti tästä syystä huomattavasti vähemmän.

Kun olemme viettämässä kesäasukkaiden kirkkopyhää ja perinnepäivää, rohkenin varsinaisesta aiheesta poiketen tuoda korostetusti esille kesäasukkaiden merkityksen Asikkalan kunnalle.

Ensimmäisen kosketuksen luonnonkauniiseen Asikkalaan sain 14-vuotiaana koulupoikana vuonna 1951. Elettiin niitä aikoja, jolloin Vääksyn joen sillalta saattoi nähdä samanaikaisesti kymmeniä lohia. Elettiin aikoja, jolloin Vääksyn kanavan sulkuportit avattiin ja suljettiin miesvoimin.
Vääksyn kanavaniemessä järjestettiin juhannusjuhlia ja -tansseja, jotka olivat erittäin suosittuja ja joihin väkeä tuli tuhansittain ympäri maakuntaa. Juhannusjuhlilla vieraili kuuluisuuksia. Sain vanhemmiltani luvan mennä kat-somaan erästä heistä. Me pojat olimme ahtautuneet aivan esiintymislavan eteen. Sitten hän tuli ja sain koskettaa hänen hameensa helmaa. Hän oli vast`ikään
Miss Universumiksi kruunattu Armi Kuusela.

osuusmeijeri
Länsi-Asikkalan Osuusmeijeri rakennettiin vuonna 1927. Myöhemmin se muuttui Asikkalan Osuusmeijeriksi. Nykyisin rakennus tunnetaan kulttuurikeskuksena ja museona, Päijännetalona.

Vuosi 1951 oli Asikkalan Osuusmeijerin kehityksen kannalta merkittävä. Meijeri oli päässyt pahoin rapistumaan. Koneet olivat vanhentuneet. Meijerille hankittiin kaksi tanskalaista Alfa –Laval separaattoria, tammisen puukirnun tilalle uusi Kolding-teräskirnu voinvaivauslaitteineen ja tanskalainen APV-levypastörointilaite. Siihen aikaan tehokkaimmat meijerikoneet tuotiin kaikki Tanskasta.

Separaattorien merkitys meijerin taloudelle oli erittäin tärkeä. Mitä paremmat separaattorit, sitä paremmin kevyempi maitorasva eli kerma saatiin keskipakoisvoiman avulla erotettua maidosta. Jos kuorittu maito sisälsi enemmän kuin 0,06-0,07 % rasvaa, tulos oli huono, ja voita saatiin vähemmän. Myös kuorimislämmöllä oli suuri merkitys ja paras tulos saavutettiin 50 asteen lämmössä. Voita valmistettaessa pastöroimisen yhteydessä maito tai kerma kuumennettiin hetkeksi 80-95 asteeseen.
Pastöroinnilla estettiin käyminen ja tuhottiin maidossa toimivat bakteerit.

Teräskirnun paremmuus puukirnuun verrattuna perustui siihen, että teräskirnulla kirnutessa kirnupiimään ei jäänyt liikaa rasvaa, ja kirnupiimän rasvapitoisuus pysyi sallitun 0,4-0,5 %:n välillä.
Teräskirnulla kirnuttaessa pystyttiin helpommin määrittämään myös voin vesipitoisuus tarkoin haluttuun tasoon.

Valtiovallan taholta meijereille annettiin määräys, että voin vesipitoisuus ei saanut olla 16 % korkeampi. Voinvalmistajan vastuu oli suuri, sillä vesipitoisuuden ylityksestä annettiin suuri sakko. Jos taas voin vesipitoisuus oli prosentin kymmenyksenkin alle kuudentoista, se oli luonnollisesti meijerille tappioksi. Voin suolapitoisuutta ei tarkkaan määritelty, mutta esim. lahtelaiset perheenäidit toivoivat hiukan suolaisempaa voita kuin meijereissä yleensä tehtiin.

Valtion taholta suoritettu kaikkien maitotaloustuotteiden tarkkailu oli silloin ja on tänä päivänä erittäin tiukkaa. Voin laatua ja vesipitoisuutta seurattiin jatkuvasti.

Kun koneet, joilla taloudellista tulosta tahkottiin, oli uusittu, ryhdyttiin peruskorjaamaan meijerirakennusta. Meijerin isännöitsijän ja muun henkilökunnan asunnot sijaitsivat meijerirakennuksen toisessa kerroksessa. Ne oli saatava meijerin käyttöön, mistä syystä varsin lyhyessä ajassa rakennettiin isännöitsijän asunto, talousrakennus sekä asuintalo 14 perheelle.
Meijeri alkoi olla valmiina toimimaan täydellä teholla maidontuottajien parhaaksi.

Seurasin läheltä meijerin toimintaa ja olin siitä hyvin kiinnostunut. Sain kesäisin olla erilaisissa töissä meijerillä. En halunnut lähteä vuonna 1952 seuraamaan edes Helsingin kesäolympialaisia, sillä laskin, että jos teen ahkerasti töitä koko kesän, voin syksyllä ostaa itselleni Pyrkijä –merkkisen miesten polkupyörän. Olin kesäisin meijerillä sekatyömiehenä, maitojen kaatelijana, kuutena kesänä meijerin koneenhoitajan ja parina kesänä meijerinisännöitsijän vuosiloman sijaisena.

Vuonna 1950 Suomessa oli 1.135 000 lehmää, joiden keskituotto oli 2.000 l/v ja kokonaistuotanto 2 227 milj. litraa. Vuonna 1955 maidon kokonaistuotanto oli 2800 milj. litraa. Lehmät lypsivät 1956-57 keskimäärin 3 525 l vuodessa ja viime vuonna n. 8 570 l/v.
1950-luvulla keskimääräinen karjakoko oli 7. Myöhemmin karjakoko entisestään pieneni ja junnasi peräti 13 vuotta 4,6 ja 4,9 lehmän välillä. Vasta vuonna 1972 ylittyi jälleen viiden lehmän raja ja v. 1988 päästiin lopulta kymmeneen lehmään.
EU:n aikana karjakoon kasvu on ollut nopeaa. Kiintiökaudella 2009-2010, huhtikuusta huhtikuuhun, maidontuottajien määrä väheni 5 %, mutta vastaavana aikana maidontuotanto lisääntyi noin kahdella prosentilla 2223 milj. litraan. Tämän vuoden kesäkuussa lypsykarjatiloja oli n. 11 500 ja lehmiä 284 000. Näin ollen tiloilla on keskimäärin 25 lehmää..

Lehmien käsin lypsy siirtyi 1950-luvulla vähitellen historiaan, kun lypsykoneet alkoivat yleistyä maaseudun sähköistyksen kehittyessä.
Ennen tilasäiliöitä maitotongat jäähdytettiin enimmäkseen jäitten avulla jäävesialtaassa. Jäät nostettiin talvella järvestä tai joesta ja peitettiin paksulla sahajauhokerroksella.

Lypsykarjan hoitaminen on aina ollut vaativaa työtä, joka on edellyttänyt tekijältään kiinnostusta ja huolenpitoa eläimiä kohtaan. Hyvän karjanhoitajan on pitänyt olla rauhallinen ja eläinrakas. Lypsykarjan hoitaminen on erityisesti 1950-60-luvulla ollut taitolaji, jota se on vieläkin, joskin eri tavalla. Maidonhoidossa onnistuakseen on pitänyt hallita mitä moninaisimpia asioita. On ollut huolehdittava vuodenaikojen mukaisesta oikeasta ruokinnasta, säännöllisistä lypsyajoista, lehmien ja maitoastioiden ehdottomasta puhtaudesta, maidon riittävästä jäähdyttämisestä, utaretulehduksen takia penisilliinillä lehmää hoidetun maidon kotiin jättämisestä jne. Karjanhoitajilta on edellytetty pitkäjänteisyyttä ja huolellisuutta, sillä lehmät lypsävät vuoden jokaisena päivänä ja yksikin hutilointi saattoi merkitä maidon laatuluokan ja maidosta maksetun hinnan putoamisen.
Maidon laatuluokka on aina ollut maitotilan emännän ja isännän kunnia-asia.

Luin tätä esitystäni varten Päijät-Häme –lehdet kahdeksan vuoden ajalta, 1958-1965,
Jokaisena vuotena paikallislehdessä oli laaja artikkeli piimäjuhlista Ulkopuoliselle piimäjuhla lienee vieras käsite, mutta ainakin vanhempien maidontuottajien keskuudessa piimäjuhla herättää varmasti vieläkin mieluisia muistoja.
Asikkalan Osuusmeijeri järjesti joka kesä tuottajilleen ja karjanhoitajilleen piimäjuhlan, missä tarkasteltiin edellisen vuoden tapahtumia ja todettiin saavutetut tulokset. Piimäjuhla järjestettiin joskus Vääksyn yhteiskoulun juhlasalissa, joskus Kanavaniemessä, ja osanottajien määrä vaihteli 500-700 välillä.
Juhla kesti yleensä nelisen tuntia. Juhlan alussa Asikkalan Nuorisoseuran torvisoittokunta esitti reipasta musiikkia. Juotiin tulokahvit. Kuunneltiin puheita ja maidonhoitoon liittyviä ajankohtaisia esitelmiä. Juhlan kokokohta oli kuitenkin maidonhoitokilpailujen kunniakirjojen ja palkintojen jako. I-luokan palkinto luovutettiin ainoastaan niille tiloille, joiden maidon laatu ja puhtaus oli koko vuoden ajan ollut ensiluokkaista. Karjanomistajat saivat kunniakirjan ja karjanhoitajat kunniakirjan ja hopealusikan. Useimmissa taloissa talon emäntä toimi karjanhoitajana. Kunniakirjojen ja palkintojen jaon jälkeen nautittiin voileipiä ja kermalla höystettyä piimää.
Mainitsen esimerkkinä joitakin tietoja vuosien 1962 ja 1963 maidonhoitokilpailusta. Maitotilat oli jaettu kolmeen ryhmään tuotetun maitomäärän perusteella: I ryhmä yli 26 000 l, II ryhmä 16 000-26 000 l ja III ryhmä alle 16 000 l.
V. 1962 I-luokan palkinnon saajia oli 140 ja v. 1963 151. Kunniakirjoja jaettiin 174:lle. Palkittujen määrä oli 64 % koko tuottajamäärästä.
Palkittujen nimet mainittiin Päijät-Häme-lehdessä. Piimäjuhla oli vuosittain merkittävä tapahtuma koko pitäjässä. Se oli tiloille ja karjanhoitajille annettu julkinen tunnustus vuoden aikana hyvin suoritetusta työstä. Piimäjuhla oli karjaväen perhejuhla, joka lujitti siteitä tuottajien ja oman meijerin välillä. Tuottajat tunsivat meijerin omakseen ja liittyivät yhä suuremmin joukoin meijerin jäseniksi. Jäsenmäärä oli 1960-luvun puolessa välissä n. 400.

Tuottajien ja meijerin yhteen hiileen puhaltaminen oli erityisen tärkeätä sen johdosta, että Lahdessa toimiva suuri yksikkö, Lahden Seudun Meijeriosuuskunta, olisi nähnyt hyvänä saada Asikkalan Osuusmeijerin toimialueen maidot itselleen.
Kilpailu meijerien kesken maidon hankinnassa oli todella tiukkaa. Esim. Lahden kaupungin eteläpuolella sijaitsevasta Orimattilan pitäjästä vietiin vuonna 1955 maitoa neljääntoista eri meijeriin.

Aiemmin maidon tilityshinta muodostui maidon rasvapitoisuuden sekä maidon laadun ja puhtauden perusteella. Myöhemmin maksuperusteita on muutettu niin, että myös maidon valkuaispitoisuudesta on tullut tilityshintaan merkittävästi vaikuttava osatekijä.

Meijerit kilpailivat keskenään verissä päin siitä, mikä meijeri pystyi maksamaan tuottajille maitolitrasta parhaan hinnan.
Pärjätäkseen oli Asikkalan Osuusmeijerinkin keksittävä jotakin uutta. Asikkalan Osuusmeijerissä ryhdyttiin valmistamaan kulutukseen erikoispiimää, jonka valmistustapa oli uusi ja poikkesi täysin yleisesti käytössä olevasta piimän valmistustavasta.

Kaikki meijerit, myös Lahden Seudun Meijeriosuuskunta, pitivät tiukasti kiinni siitä, ettei sen toimialueelle tullut muita toimijoita ilman lupaa. Erikoispiimän viemiseksi Lahden markkinoille tarvittiin Valion ja Lahden Seudun Meijeriosuuskunnan kirjallinen lupa. Lupa myönnettiin hiukan pilkallisesti hymyillen. Ajateltiin kai, mitähän tuostakin hommasta mahtaa syntyä.

Aluksi Lahteen vietiin erikoispiimää päivittäin muutamia kymmeniä tölkkejä pakettiauton lavalla. Piimä oli pakattu pahvitölkkeihin, joiden kahdella sivulla oli Vääksyn kanavan kuva. Kanavapiimä oli nähnyt päivänvalon. Kanavapiimän mainontaan liittyi iskulause: ”Piristy piimällä – herkuttele halvalla”.
Aluksi hanke sai osakseen naurua, mutta pian hymy hyytyi, sillä Kanavapiimää myytiin v. 1963 jo yli miljoona litraa. Meijeri sai Kanavapiimästä erinomaisen hyvän tuoton ja pystyi maksamaan tuottajille maidosta huomattavasti parempaa tilityshintaa kuin esim. Lahden Seudun Meijeriosuuskunta. Kanavapiimän avulla. Asikkalan Osuusmeijeri säilytti itsenäisyytensä vähintään 10-15 vuoden ajan

1960-luvun alussa Asikkalan Osuusmeijeri eli olemassaolonsa huippuaikaa. Meijeri osallistui vv. 1961-62 Hämeen-Uudenmaan Meijeriliiton järjestämään meijeritalouskilpailuun 43 muun meijerin kanssa. Asikkalan Osuusmeijeri voitti kilpailussa II palkinnon. Kilpailun kriteereinä olivat mm. meijerin taloudellinen tilanne, maidosta maksetun hinnan suuruus, kiinteistöjen ja laitteiden kunto, meijerin ympäristön viihtyvyys jne. Kanavapiimän valmistus ja siitä saatu hyvä taloudellinen tulos oli ratkaiseva tekijä, jolla II palkinto meijeritalous-kilpailussa saavutettiin.

Asikkalan Osuusmeijeri sai Kanavapiimästä kansainvälistä tunnustusta, sillä 14 maan edustajat YK:n alaisista järjestöistä FAO, WHO ja Unicef kävivät tutustumassa erikoispiimän valmistukseen.

Korkeasta laadustaan huolimatta suomalainen maitotalous on kerta toisensa perään ollut monenmoisten arvostelijoitten maalitauluna. Jossakin vaiheessa tutkijat olivat huolissaan lehmien pierujen ja röyhtäisyjen vaikutuksesta ilmakehän pilaantumiseen.
Ruotsalaiset menivät tässä asiassa vielä pidemmälle ja suunnittelivat tosissaan lehmien pieruveroa.

Nykyaikainen maitotalous lienee alkanut vuoden 2000 tienoilla, jolloin Suomeen tuli ensimmäinen lypsyrobotti. Nyt robottien määrä on jo yli 300. Uusissa navettainvestoinneissa robotin hankkiminen alkaa olla itsestäänselvyys. Sopiva määrä yhdelle robotille on n. 60 lehmää.

Tämän vuoden huhtikuussa luin Urjalan Sanomat –pitäjälehdestä mielenkiintoi-sen kirjoituksen, jonka otsikkona oli: ”Lehmä kiittää hyvästä kohtelusta paljolla maidolla.” Maitotilan omistajat kertoivat, että lehmien elinkaari on pidentynyt, ja heidän tilallaan on 4-5 kertaa poikineita lehmiä. Mitä vanhempi lehmä on, sitä paremmin se lypsää. Tämän tilan lehmät lypsävät vuodessa keskimäärin reilut 11 000 litraa lehmää kohden.

Pari viikkoa sitten televisiossa haastateltiin maitotilan isäntää. Hän kertoi, että heidän tilansa navetassa lehmiä valvoo neljä kameraa. Tarvittaessa hän saa kännykkäänsä kuvan navetasta. Istuessaan kunnanhallituksen kokouksessa hän näki, että yksi lehmä poikii. Hän lähetti emännälle viestin, että emäntä menisi apuun. Pian hän sai kuitenkin itsekin viestin, että navetassa tarvitaan myös isännän apua.
Isäntä kertoi lisäksi, että maitotilan asioiden takia hän joutuu päivittäin istumaan keskimäärin tunnin tietokoneen äärellä.

Nykyisin puhutaan meijeriteollisuudesta, sillä esim. entisen Hämeen läänin alueella toimii enää neljä maidon jalostukseen liittyvää tuotantolaitosta: Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.
Meijeriteollisuuden päävalmisteet ovat kulutusmaito, kerma, hapanmaitovalmis-teet, voi, juustot, kuivamaito ja jäätelö.

Kuorittu maito, jota ennen myös kummatuksi maidoksi, jopiksi, kurriksi ja pluttanaksi kutsuttiin, on noussut arvoon arvaamattomaan. Useat meistä nauttivat esim. Valion markkinoimasta laktoosittomasta ja rasvattomasta maitojuomasta ja metsämansikkajogurtista, joiden rasvapitoisuus vaihtelee 0,0-0,4 %:n välillä.

Sadat tilat Asikkalassa ovat lopettaneet maidontuotannon. Kylässä, jossa ennen saattoi olla neljätoista maitotilaa, on ehkä vain yksi, joka on vuokrannut muiden tilojen pellot karjanrehun tuottamiseen. Asikkalassa on tänä päivänä 38 maitotilaa.

Menneisyyden merkityksen vaaliminen on tärkeä asia, sillä kansalla, joka ei muista menneisyyttään, ei ole tulevaisuuttakaan. Ei ole kuitenkaan oikein tyytyä katsomaan vain menneisyyteen. Meillä suomalaisilla, Asikkalan kuntalaisilla ja erityisesti Asikkalassa työtään tekevillä maataloustuottajilla on oltava uskoa tulevaisuuteen. Maidontuottajilla on oltava vastuksista huolimatta tietoisuus oman työn arvosta, jonka varassa tehtävä kyetään toteuttamaan. Muuten ei ole menestymisen eikä aina olemassaolonkaan edellytyksiä.

Tässä maassa tarvitaan enemmän yksimielisyyttä. Maidontuottajat elävät tänä päivänä toimeentulon rajamailla. Meidän on pyrittävä muuttamaan olosuhteet sellaisiksi, että jokaiselle annetaan osa isänmaasta, joka suojaa häntä ammatissaan ja turvaa hänelle kohtuullisen toimeentulon.
Tulevaisuus ei ole jokin paikka, jonne olemme menossa, vaan paikka, jonka me itse rakennamme.

Erkki Rautava
opetusneuvos


Tämä esitelmä on pidetty juhlapuheena Kesäasukkaiden kirkkopyhässä ja perinnepäivässä Asikkalassa 11.7.2010.