Kunnantalo asuin- ja työpaikkana

Jouluun oli enää runsas viikko aikaa, kun vuonna 1970 saavuin perheineni ja muuttokuormineni Hämeenlinnasta mutkaisen Lammin soratien kautta Vääksyyn ja kunnantalon pihaan. Vastassa oli jyhkeä 20 vuotta vanha valkoinen toimisto- ja asuintalo sekä talonmies Tuomas Kataja. Molemmat olivat itselleni jo ennestään tuttuja.
Talossa olin käynyt useita kaavaneuvotteluja kunnanjohtaja Toimi Tuomisen kanssa sekä esitellyt kaavaluonnoksia eräitä kertoja kunnanhallituksen jäyhille hämäläisille isännille. Eräällä esittelykerralla kesken puheeni Tuomas Kataja törmäsi kunnanhallituksen huoneeseen kädessään kalasääski, joka oli löydetty kuolleena ja ansaitsi tulla esiteltäväksi kunnan päättäjille.

kvirasto_teknisten-muutto
Kunnantalo talvella 2004, jolloin tekninen virasto muutti entiselle ammattikoululle kunnostettuun virastohuoneistoon. Suruliputus ei ole tälle tapahtumalle vaan Konginkankaan liikenneonnettomuuden uhreille.

Katajan Tuomas hoiti Valma-vaimonsa kanssa huolella kunnantalon talonmiehen tehtävät ja oli musiikkimiehenä verraton taitaja. Viulisti ja puhallinsoittaja loihti sävelet esiin melkein mistä tahansa, kuten esimerkiksi sahasta, putkenpätkästä tai kastelukannusta. 
Kujeitakin Tuomaksella riitti. Kunnantoimiston kellarissa oli pimeähkö pannuhuone, jonka kautta asunnoista oli mahdollisuus kulkea sisäteitse toimistotiloihin. Yhdessä pannuhuoneen kattiloissa poltettiin papereita ja muita nk. energiajätteitä mustan ison, lähes silmänkorkeudella olevan luukun takana. Kerran vaimoni Arja-Liisa meni viemään pannuun roskia poltettavaksi, avasi luukun ja kiljaisi. Luukun kauluksella makasi kuollut hiiri tillittäen lasittuneilla silmillään avaajaa. 
Kun vaimoni myöhemmin kertoi asiasta Tuomakselle, tämä nauraa hekottaen totesi: ”Sittenhän se meni juuri niin, kuin olin sen suunnitellut”.

Asuminen

Olin kuntaan tullessani alle kolmikymppinen, naimisissa ja 2,5-vuotiaan Juha-pojan isä. En kuvitellut talon D-rapun toiseen kerrokseen tavaroitani rahdatessani, että asuisin kunnantalolla seitsemän vuotta ja jättäisin talon toimistotilat vasta lähes 34 työvuoden rupeaman jälkeen teknisen toimen ja johtamani ympäristötoimen siirtyessä kanavan toiselle puolelle ammattikoulun tiloihin vuoden 2004 maaliskuussa vain muutamaa kuukautta ennen eläkkeelle siirtymistäni. Muuttopäivänä kunnantoimiston pihassa liput olivat puolitangossa Äänekosken Konginkankaan traagisen bussionnettomuuden uhrien muistoksi.

Kunnantalo käsitti A-rapussa olevat kaksikerroksiset toimisto- ja kokoustilat, joiden alla oli kirjastotilat kellaritiloissa (B-rappu). Talon C- ja D-raput oli aravalainoitettuja henkilökunnan asuntoja kolmessa kerroksessa. Asuinkerroksen alla oli kellarikerros, jossa sijaitsi edellä mainittu pannuhuone puuvarastoineen, sauna ja palotalli talon kanavan puoleisessa päässä. Paloaseman vieressä seinustalla oli letkujen kuivatustorni, jonka yläpäässä palosireeni.

Oma asuntomme oli kai asuinpinta-alaltaan 95 m² ja käsitti pitkän käytävän molemmin puolin 5 h+k huoneiston eli varsin tilavan asunnon kaksioon tottuneelle perheelle. Huoneisto oli sopivasti vapautunut kunnansihteeri Teuvo Haapasen perheeltä, kun heidän omakotitalonsa rakentaminen Pirppulassa oli edennyt muuttovalmiuteen.
Huoneistossa tehtiin kevyt pintaremontti maalaamalla ja tapetoimalla. Maalarina toimi Haverisen Kyösti Anianpellosta. Huoneet olivat korkeahkoja ja varustettu puulattioilla. Varustelu oli muuten suhteellisen vaatimatonta aravatasoa.
Käytävä-äänet kuuluivat selvästi, samoin yläkerran kopisevat askeleet puulattialla. Valtatien liikennekohinaan tottui aika pian. Voimakkammin kuului kilahdus, joka syntyi aina auton renkaan ylittäessä kanavansillan päällysteessä olevan metallisen liikuntasauman.
Palohälytykseen liittyi usein palosireenin ulvonta ja palomiesten autojen äänet, kun he ajoivat autonsa ”tuhatta ja sataa” paloaseman edustalle. Sireenin soidessa yöllä poikamme heräsi ja peloissaan juoksi makuuhuoneeseemme.

Yläkerrassamme asui ensin kunnanjohtaja Tuominen perheineen ja heidän jälkeensä palopäällikkö Mauno Arvelan perhe ja edelleen heidän jälkeensä Pentti Nikula perheineen. Tuomiset ottivat uudet tulokkaat ystävällisesti siipiensä suojaan kutsuen meidät heti ensimmäisenä iltana luokseen tervetulokahville.
Arvelan Manen ”Nixu”-tytär päästi meidät usein pälkähästä toimiessaan tarvittaessa lapsenhoitajana. Nixulla oli hoidossaan myös kilpikonna, joka kerran yllättäen katosi jäljettömiin ja tuotti omistajalleen surua. Muutamia päiviä myöhemmin vaimoni meni kastelemaan ulkoparvekkeelle parvekekukkia ja säikähti pahanpäiväisesti. Kukkien seasta ryömi esille suhteellisen isokokoinen kilpikonna. Mönkijä oli erehtynyt yläkerrassa avoimesta ovesta parvekkeelle ja pudonnut sen reunalta kerroksen alaspäin ja onnekseen osunut meidän kukkalaatikkoomme.
Kerran Manekin erehtyi saunasta tullessaan avaamaan ilmeisesti hallussaan olevalla yleisavaimella oven kerrosta liian aikaisin päätyen eteiseemme. Yllättyneitä olimme molemmin puolin. Nikuloiden kanssa tulimme perhetutuiksi samanikäisten lastenkin takia. Juhan ikätoveri Satu on sittemmin tullut kutsutuksi Juhan keskimmäisen tyttären kummiksi.

D-rapussamme asui samassa kerroksessa Kotiharjun perhe ja heidän jälkeensä Vuorisen Sirkka ja toisessa yksiössä kirjastonhoitaja Annikki Ylä-Sankola (Aalto) Mari-tyttärensä kanssa. Mari on Juhan ja Satun ikä- ja leikkitoveri ja toimii tätä nykyä Wellamo-opiston rehtorina. Rapun alakerrassa asui mm. sosiaalitoimistossa työskennellyt Kerttu Vainio perheineen.

seppelo0308idyt-leikkitoverit
Seppelöidyt leikkitoverit: Kunnantalon lapsikatras voikukkien aikaan, mukana vasemmalta lukien Juha Jokiaho, Kimmo Nikula, Mari Ylä-Sankola (nykyisin Wellamo-opiston rehtori) ja Satu Nikula.

C-rapun alakerrassa asuvien Katajien lisäksi rapun asunnoissa asui mm. kirjanpitäjä Annikki Salokangas ja sosiaalisihteeri Anna-Liisa Helenius perheineen sekä yläkerran isossa asunnossa ensin verojohtaja Mikko Tuokon perhe ja heidän jälkeensä kunnanrakennusmestari Arvo Haapala perheineen ja edelleen palopäällikkö Sakari Mäkisen perhe.

Yhteisestä työpaikasta johtuen asumisyhteisöstä muodostui melko sosiaalinen. Apua annettiin, kun sitä tarvittiin vaikkapa muutoissa tai lapsenhoidossa. Vaimoni oli tuohon aikaan kotiäitinä ja toimi keinoemona muillekin talon lapsille näiden äitien ollessa päivisin ansiotyössä. Samalla, kun hän keittiön ikkunasta seurasi Juha-poikamme puuhia hiekkalaatikolla piti hän silmällä muitakin laatikolla leikkiviä lapsia. Kun jollekin tuli hätä, mitä tahansa, soitettiin ovikelloamme ja Arja-tädiltä haettiin apua.
Yhdessä myös kehiteltiin erilaisia vapaa-ajan toimintoja. Piha siivottiin asukkaiden toimesta usein yhteisillä talkoilla, jonka päätteeksi grillattiin ulkona makkaraa ja istuttiin iltaa iloisesti tarinoiden.

Kunnanvirastolta johti uimarannan ja Kalmarin huvilan suuntiin erilaisia teitä ja polkuja. Ensimmäisenä keväänä lumien sulettua haravoin omaksi ilokseni polkuja puhtaaksi ja siirryin haravoimaan myös Kalmarin huvilalle johtavaa soratietä ja sen pientareita.
Eipä aikaakaan, kun huvilalta lähestyi nainen, joka osoittautui Bertta Forsbergiksi, huvilalla asuvaksi talonmieheksi. Luokseni ehdittyään Bertta-rouva kertoi tulleensa ihmettelemään. että ”kuka kumma täällä haravoi tietä, jota hän on vuosikausia pyytänyt ”kunnan miehiltä” ilman tulosta”. Kerroin maatilan kasvattina nauttivani sekä tekemästäni ruumiillisesta työstä että työn tuloksesta, josta olimme yhtä mieltä.

juha-5v_1973
Juhan 5-vuotiskekkereissä keittiössämme istuvat samat lapset kuin seppelöintikuvassa.

.Eräät perheestä, me muun muassa harrastimme kasvimaaviljelyä. Ensin kasvimaamme oli Kalmarin huvilan viereisessä rinteessä rantaan johtavan tien yläpuolella. Kun maa sitten jäi tien alle tietä oikaistaessa, siirryimme Arvo Haapalan avustuksella viljelemään vanhan koulutalon (nyk. Nuokku) takana olevaa kasvimaata, joka oli vapautunut koulutalon asukkailta.

Haapaloiden kanssa kunnostimme sulkapallokentän erillisen autotallin taakse tuulensuojaiseen paikkaan. Meidän aikuisten lisäksi sulkapallokärpänen iski myös perheittemme nuoriin muun muassa Haapalan Jussiin, joka sittemmin lääkäriopintojen jälkeen muutti uudelleen Vääksyyn asumaan.
Myös Haapasen pojista ainakin Mikko aloitti varsin menestyksekkääksi muodostunutta pelaajauraansa kunnantalon autotallin takana. Kalmarinrannan lentopallokentällä kunnantalon väki iski palloa koko kesän useina iltoina viikoittain.

Kanava-alue ja Kalmarinranta olivat tietysti mieluisia vapaa-ajanviettopaikkoja, jossa myös perheiden vieraat säännöllisesti kävelytettiin ihastelevia lausahduksia kuunnellen. Joen puusillalla ongittiin, tervehdittiin samalla ohikulkevia venekuntia iloisesti ja nautittiin joesta kanavan itäpuolelle jääneen ”umpilisäkkeen” vaihtuvasta kauneudesta eri vuodenaikoina. Jos työssä oli paineita, kävely kanavalla ja Vesijärven aaltoilevassa rantaviivassa rauhoitti mielen ja latasi akkuun uutta virtaa.

pihatalkoot
Pihatalkoissa vasemmalta lukien Risto ja Arja-Liisa Jokiaho, Urpo Antikainen, Juha Pehkonen, Anna-Liisa, Jaakko ja Arvo Haapala.

Asuminen laajan puiston keskellä ja kauniiden vesistöjen tuntumassa oli etuoikeutettua. Haittana oli ehkä se, että illalla ulos mennessä, pihalla usein hyöri kokouksiin meneviä tai sieltä tulevia luottamushenkilöitä, joiden kanssa yleensä aina ”jouduttiin” juttusille – useimmiten vielä työasioista. 
Työstä oli vaikeaa päästä irti, kun työmatka oli ovesta ulos ja toisesta sisään tai jopa sisäkautta portaasta toiseen. Seitsemän kunnantalon asumisvuoden jälkeen perheemme muutti rivitaloon, johon naapurimme Nikulat olivat jo muuttaneet ennen meitä.

Työhuoneet

Tullessani Asikkalan kunnan palvelukseen 16.12.1970 oli henkilöstössä tapahtunut monia muitakin lisäyksiä. Uusia virkoja olivat mm. rakennusmestari, koulutoimenjohtaja, kansalaisopiston rehtori, liikuntasihteeri, nuorisosihteeri ja kartanpiirtäjä.
Puhuttiin toimistotilojen loppumisesta ja uuden kunnanviraston mahdollisesta suunnittelusta ja rakentamisesta. Keskustelua käytiin jollakin tasolla koko kunnallisen virkaurani ajan. Ajan myötä asunnoista luopuminen ja niiden muuttaminen toimistotiloiksi auttoi kroonisessa hädässä. Kirjaston ja palotallin siirtyminen muualle auttoi omalta osaltaan tilajärjestelyissä.

Kaavoitustoimen ensimmäiset tilat sijoitettiin A-rapun kokoustiloihin nk. lautakuntien huoneeseen, johon oli varattu pöytätila myös kartanpiirtäjälle. Kunnanjohtaja Toimi Tuominen siirtyi alakerrasta viereiseen kunnanhallituksen kokoustilaan, jota kunnanhallitus käytti edelleen kokoustilanaan, toimihan kunnanjohtaja tuolloin vielä myös kunnanhallituksen puheenjohtajana. Voi sanoa, että kaavoitustoimella oli tuolloin paras mahdollinen fyysinen ja henkinen yhteys kunnanjohtoon.
Työskentelyä häiritsi korkeintaan kokoustajien eteishäly kokousten alussa ja lopussa. Yhteinen eteinen toimi myös odotustilana asiakkaille, jotka olivat menossa esimerkiksi maanmittaustoimitukseen tai maaoikeuden istuntoon.
Kunnantalon henkilöstö oli näinä ensivuosina niin ”tiiviissä paketissa” A-rapussa, että työyhteisön ilmapiiri oli hyvin kiinteä ja esimerkiksi keskus/neuvonta-piste tiesi ihmisten tulemiset ja menemiset ilman sen kummempia ajanseurantasysteemejä.

risto-haastattelussa-1983
Risto Jokiaho haastattelussa 1983: - Suomen Kunnat-lehti teki jutun Asikkalan rantarakentamisesta. Toimistoni oli silloin jo siirtynyt D-rapun II-kerrokseen.


Tilanne muuttui, kun toimintoja kehitettäessä tavoitteeksi asetettiin lisää kokous- ja sosiaalitiloja, yhden hengen toimistohuoneet sekä yhtenäisesti sijoitettavat ja saavutettavat vastuualueet. Vastuullani olleeseen kaavoitustoimeen liitettiin kartoitus ja mittaus, rakennustarkastus ja ympäristönsuojelu. Kunnantalon C- ja D-rappujen vapauduttua asuntokäytöstä 1980-luvun alussa, kaavoitustoimi sijoitettiin pääasiassa meidän vanhaan asuntoomme ja sen viereiseen yksiöön, josta tuli uusi toimistoni. 
Rakennustarkastus valtasi vanhan makuu- ja olohuoneemme, mittausteknikko keittiömme, kartanpiirtäjä lastenhuoneemme ja ympäristönsuojelusihteeri toisen pikkuhuoneistamme. Tekninen toimi työskenteli kolmannessa kerroksessa ja sosiaalitoimi ensimmäisessä. C- ja D-portaat yhdistettiin läpikuljettavilla käytävillä, osittain toimistotiloja käyttäen. 
Näin olimme tilanteessa, jossa kuljimme ulos ja sisään eri ovista. Neuvontaa varten piti perustaa ajanseuranta- ja hakulaitteet. Osa henkilöstöstä tavattiin kahvitauolla, mutta joitakin ei tavattu viikkokausiin. Asiakkaat joutuivat kiipeilemään portaita kerroksiin. Hengästymisen asteesta voi tehdä johtopäätöksiä tulijoiden yleiskunnosta.

Järjestelyjen myötä ympäristötoimeksi muuttuneella kaavoitustoimella oli edessään vielä yksi siirto kunnantoimistolla 1990-luvulla toisesta kerroksesta kolmanteen, johon tilat uusjaettiin ympäristötoimelle ja tekniselle toimelle. Tämä oli omiaan tehostamaan teknisen henkilöstön toimintoja ja parantamaan yhteistoimintaa. 
Tällä luotiin pohja myös teknisen viraston siirtymiselle aikanaan vuoden 2004 maaliskuussa ammattikoululle. Saimme suunnitella uudet toimitilat yhdessä ja ainakin omasta mielestäni, muutaman kuukauden työkokemuksen perusteella arvioiden onnistuimme siinä erittäin hyvin.

Muistoni kunnantalosta ovat haikean myönteisiä. Talo oli ja on keskeisessä asemassa muistellessani elämäni aktiivisia työssäolon vuosikymmeniä. Siihen liittyy myös poikani ensimmäiset muistot elämästään ja lapsuudestaan. Talo muodostui itselleni rakkaaksi, mutta seuratessani vuosien myötä talossa ilmenneitä vesi- ym. vahinkoja ja niiden vaikutuksia rakenteisiin sekä niitä ylivoimaisia vaikeuksia, jotka liittyivät talon saneeraussuunnitelmiin, ymmärrän ja hyväksyn talon purkamisen. 
Uskon, että monet perheet tulevat aikanaan tyytyväisinä katselemaan kerrostalohuoneistostaan niitä samoja kauniita maisemia, jotka lumosivat perheeni lähes 40 vuotta sitten. Toivotan tuleville asukkaille siellä parhainta onnea.


Risto Jokiaho
Kaavoitusinsinööri 1970-2004


Kirjoitettu 12.5.2008. Julkaistu sivustolla 1.4.2011